*Mielipidekirjoitus*
*Julkaistu Vantaan Sanomissa 16.10.2010*
Jokainen ansaitsee kodin
Sunnuntaina 17.10. vietetään vuosittaista asunnottomien yötä. Pääkaupunkiseudulla on arvioiden mukaan noin 4000 asunnotonta ja Vantaalla on Suomen kaupungeista kolmanneksi eniten asunnottomia Helsingin ja Tampereen jälkeen. Monilla asunnottomuuden taustalla on merkittäviä, itsestä riippumattomia elämänmuutoksia, joissa yhteiskunnan tuki ei ole riittänyt. Esimerkiksi läheisen tai työpaikan menetys on voinut johtaa mielenterveys- ja päihdeongelmiin.
Asunnottomien yönä jokaisen tulisi pysähtyä miettimään, miksi yhteiskunnassamme on rakenteellisia ongelmia, jotka iskevät jo ennestään heikoimmassa asemassa oleviin. Niille, joilta puuttuu koti, lämmön ja ruoan saaminen on usein jokapäiväinen haaste, johon ei löydy riittävää tukea. Tarvitsemme suuria rakenteellisia ja ennen kaikkea asenteellisia muutoksia asunnottomuuden poistamiseksi. Vantaan kaupunki voi tarttua haasteeseen osoittamalla apua tarvitseville enemmän tukiasuntoja sekä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Ilman vakituista kotia ihmisen on vaikea saada itseään ja elämäänsä kuntoon. Jokainen kuntalainen voi kuitenkin auttaa myös omalla panoksellaan, esimerkiksi lahjoittamalla lämpimiä vaatteita ja suomalla hymyn. Jokainen meistä on yhtä arvokas.
Juhis Ranta
puheenjohtaja
Vantaan Vihreät Nuoret ja Opiskelijat ry