Kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kokouksessaan Lasten ja nuorten Vantaa- toimintaohjelmaa. Ohjelmassa oli pohdittu eriliaisia keinoja kehittää lasten ja nuorten osallisuutta sekä mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin.
Viime metreillä vihreässä valtuustoryhmässä herättiin huomaamaan, että ohjelmasta puuttu tärkeä kohta: lasten ja nuorten mahdollisuus vaikuttaa omien palveluidensa, ja toimintaympäristönsä suunnitteluuun ja toteutukseen. Ajatelkaapa, millaisena maailman näkee lapsi, joka on saanut olla mukana suunnittelemassa omaa luokkahuonettaan? Tai millaisen maailmankuvan saa lapsi, joka on mukana ideoimassa lähileikkipuistoaan? Entä miten luulette nuoren reagoivan, kun hän saa kaveriporukan kanssa suunnitella nuorisotalon sisätilan sisustuksen? Voisin arvella, että usko yhteiskuntaan, usko omaan itseensä ja oman mielipiteen tärkeyteen kasvaa.
Meillä aikuisilla on usein sellainen harha, että me osaamme ja tiedämme kaiken, ainakin paremmin kuin lapset. Eihän lapsi voi päättää ”tärkeistä” aisoista, ne päätökset kuuluvat aikuisille. Tai oikeastaan miehille, perheen aivoille. ”Kyllä meidän perheessämme ylintä päätösvaltaa käytän minä eikä lapseni”, totesi eräskin pitkän linjan poliitikko minulle eilen keskustellessamme mahdollisuudesta ottaa lapset mukaan heitä koskevien päätösten suunnitteluun. ”Mitä siitäkin tulisi jos lapset saisivat päättää, kohtahan meillä olisi kiipeilytelineitä joka puolella”, analyysi jatkui.
Mitä sitten? Mitä sitten, jos kiipeilytelineitä olisikin yllättävissä paikoissa, mitä sitten jos kaiteet tehtäisiinkin kävelyä varten, mitä sitten jos joskus rakennettaisiinkin pienille käsille sopivaa, mitä sitten jos joskus rakennettaisiinkin pelkkää nojailuun ja notkumiseen sopivaa? Olisiko se niin kamalaa? Tulsiiko siitä sellainen olo, että aikuisten valta-asema horjuu? Että lapset ottaisivat vallan?
Uskallan väittää, että jos lapset saisivat päättää, maailma olisi piirun verran parempi paikka.
