Julkaistu Keski-Uusimaassa 6.9.2010

Kuka haluaisi uida sateen jälkeen Vantaanjoessa, johon on laskettu
puhdistamattomia jätevesiä? Viiveellä tulevat raportit ja varoitukset
eivät lohduta jokivarressa virkistäytyjää, joka saa pelätä
sairastumista. Samoin lohi yrittää nousta kutemaan jokeen ja
meritaimen jo sivupuroihinkin, mutta jätepäästöjen aiheuttama
hetkellinenkin happikato on poikasille tuhoisaa.

 Vantaanjokeen lasketaan raporttien mukaan kymmeniä kertoja
puhdistamattomia jätevesiä vuosittain, yleensä sateisina aikoina.
Pääsyynä ovat hulevedet eli kaduilta, pihoilta ja katoilta valuvat
sade- ja sulamisvedet, jotka pääsevät väärään paikkaan
ylikuormittamaan jätevesijärjestelmää. Hulevesiä pääsee
jätevesiviemäriin vanhoilta sekaviemäröidyiltä keskusta-alueilta,
laittomista hulevesiliitoksista ja saumoistaan vuotavista viemäreistä.
Turhien hulevesien takia puhdistamojen ja pumppaamojen teho ei enää
riitä, vaan jätevesiä joudutaan johtamaan suoraan tai vajaasti
puhdistettuina Vantaan- ja Keravanjokeen ja alueen puroihin. Toistuvat
jätevesipäästöt syövät motivaatiota muulta vesiensuojelulta ja
kalastokunnostuksilta.

 Vantaa on laatinut oman hulevesiohjelman, jonka toteutus on hyvällä
mallilla. Hulevesiäkin on puhdistettava ja viivytettävä ennen
vesistöihin laskemista ja hulevesitulvat on voitava estää. Etenkin
kaduilta valuvat vedet ovat likaisia. Ohjelmassa on määritelty 55
toimenpide-ehdotusta kaupungin eri viranomaisten vastuista hulevesien
hallinnassa. Kerava puolestaan on tehnyt selvityksen laittomista tai
vanhojen lupien mukaisista kattovesien liitoksista jätevesiviemäriin.

Myös joen yläjuoksun kunnissa on tehtävä omat selvityksensä siitä,
mistä hulevesiä pääsee jätevesiviemäriin ja miten puhdistetaan
puroihin valuvia hulevesiä. Keskeistä on lopettaa jätevesipäästöt.
Vantaanjoki sivuvesistöineen on vähäjärvisellä alueella olennainen
virkistyskeidas, joka on saatava arvoiseensa tilaan.

Erja Hakkarainen
Vantaan ympäristölautakunnan varajäsen (vihr)

Jukka Jormola
Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän hallituksen jäsen (vihr)