Vantaa-sopimus (http://www.vantaa.fi/i_uutinen.asp?path=1;129;91000) allekirjoitettiin muutama viikko sitten. Sopimus on saanut runsaasti julkisuutta monessa mediassa, eikä toivottavasti syyttä. Siinä on paljon aineksia ja mahdollisuuksia hyvään sekä sitoumus yhteiseen tavoitteeseen yhteisesti sovituin keinoin kaikilta Vantaan valtuustoryhmiltä Perussuomalaisia lukuunottamatta. Keskeisenä tavoitteena on tasapainottaa kaupungin taloutta ja selvitä yli taantumavaiheen palveluita heikentämättä ja henkilöstöä irtisanomatta tai lomauttamatta. Heti sopimuksen ensiriveillä sitoudutaan turvaamaan muun muassa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen, terveydenhuollon ja vanhustenhoidon laatu. Samoin kestävä kehitys mainitaan heti sopimuksen alussa ja tarkennetaan konkreetein tavoittein ja toimenpitein muutamaa riviä myöhemmin.Hernettä en vedä nenään mistään kirjauksesta. Paljon ilahduttaa esimerkiksi päivähoitopaikkatakuu (content/view/126/68/) (isomman sisaruksen voi ottaa kotiin kuopuksen syntyessä eikä tämä menetä hoitopaikkaansa; lisäksi kerhotarjontaa pyritään lisäämään (olisin toivonut tähän tiukempaa kirjausta mutta hyvä edes näin)) sekä ostopalvelupäiväkotien säilyttäminen (content/view/288/68/), joista molemmista olen yrittänyt pitää meteliä jo aiemmin. Lasten, nuorten ja ympäristön lisäksi olen erityisen ilahtunut siitä, että myös vanhukset on nostettu sopimuksessa paraatipaikalle. Toivottavasti tällä tulee olemaan todellista merkitystä, sen verran paljon on kuultu kurjia uutisia vanhustenhoidon tilasta kaupungissamme ja ympäri maata viime aikoina. Varmaan tästä johtuen viimeksi kirjailija Kaari Utrion hyvässä tarkoituksessa esille nostamat kuolemanpilleritkin tulkittiin ikääntyvän ihmisen hätähuudoksi paremman ja inhimillisemmän vanhustenhoidon puolesta, kun kirjailijan tarkoitus oli ehkä lähinnä vilpittömästi herättää asiallista keskustelua eutanasiasta. Vihdoin vanhukset tuntuvat saaneen enemmän ansaitsemaansa huomiota myös eduskunnassa. Puuhataan vanhuslakia, vanhusasiamiestä ja vanhusneuvoloita. Moni katsoo, että vanhukset ansaitsevat saman huolenpidon ja hoivan kuin lapsetkin. Olen itse juuri tätä mieltä. Vanhusneuvolat olisi mahtava juttu ja uskon vahvasti, että ne maksaisivat itsensä pikavauhdilla takaisin. Esimerkiksi kaikki 65-vuotiaat voitaisiin kutsua tarkastukseen, jossa räätälöitäisiin kullekin asiakkaalle yksilöllinen tulevien vuosien suunnitelma. Suunnitelmassa huomioitaisiin terveys, asuminen, harrastukset, sosiaaliset suhteet jne. Paperiasioissa voitaisiin auttaa. Myös seuranta sovittaisiin räätälöidysti. Osalle riittäisi käynti kerran parissa tai vaikkapa viidessä vuodessa, osa voisi käydä neuvolassa paljon useammin ja tarpeen mukaan. Sosiaalitoimen olisi helpompi ennakoida vanhusten asumispalvelujen järjestämistä, kun tiedettäisiin vanhusten toiveet ja valmiudet. Moni vanhus voisi asua pidempään kotonaan ja muuttoa hoitokotiin voitaisiin rauhassa valmistella ja pohjustaa.Vanhustenhoidosta puhuttaessa nousee nopeasti esille yhteisöllisyys. ”Vain sivistymätön kansa laiminlyö vanhuksiaan”, väitettiin viimeksi tällä viikolla Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa ja väite on tietenkin aivan totta. Kun vanhukset eristetään normaalin arkielämän ulkopuolelle, kontaktit heihin katoavat eivätkä heidän elämänsä ja tarpeensa kiinnosta. Siksi onkin ilahduttavaa, että kotikulmillemme Kartanonkoskelle avattiin tänä syksynä samaan pihapiiriin Lystilän päiväkoti ja yksityinen vanhusten hoivakoti (http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1%3B53118%3B53119%3B89208). Oma rakennus antaa vanhuksille riittävästi heidän kaipaamaansa rauhaa, mutta lasten puuhastelua on monelle mieluista seurata ja monenlainen yhteistoiminta on mahdollista. Vanhusten ja lasten yhteisen toiminnan toivoisi siirtyvän pikkuhiljaa kaupungin asukaspuistoihin. Miksi asukaspuistot on suunnattu ainoastaan pikkulapsiperheille? Miksei niistä voisi tehdä laajemmin kaupunginosansa yhteisiä olohuoneita? Miksi Vantaalla ei ole satsattu asukaspuistoihin, joita on ainoastaan kolme ja nekin remontin tarpeessa, vaikka ennaltaehkäisyn merkitys tunnustetaan yleisesti? Kaupunkimme kriittisessä taloustilanteessa on vaikeaa tehdä uusia taloudellisia resursseja vaativia avauksia, mutta en lakkaa unelmoimasta koko kaupungin kattavasta asukaspuistoverkosta, josta kaikenikäiset kaupunkilaiset voisivat hakea järkevää ja mukavaa tekemistä ja seuraa.
