Valtuusto tuuletti koulukiusaamisesta – opettajat tarvitsevat aikaa
Lisää aikaa opettajille, kuullaan nuoria, hyvä ympäristö ruusunnupuille, kuullan vanhempia… kiusaamiskeskustelu lähti lentoon ”Lapset ja nuoret mukaan kouluväkivallan ehkäisyn toimintamallien valmisteluun -aloitteeni johdosta. Kuitenkin juuri ennen v…
Kouluväkivalta: ongelmia – ratkaisuja
Vuosi sitten olin mukana järjestämässä seminaaria kouluväkivallasta. Tässä seminaarista koottu Ongelmia – ratkaisuja -dokumentti.Ensin kalvo (yksi monista hyvistä) minkä bongasin KT Satu Haapakankaan toisesta esityksestä, joka löytyy myös youtubesta. S…
Valtuustossa päiväkotirakentamista, kouluväkivaltaa ja taloustilanne
Oppilaita ei oteta kouluväkivallan keinojen vähentämiseen, vaikka heillä on näkemystä siitä, mikä toimii. Verotulot kasvavat ja työttömyys laskee – säästötavoitteet edellisen vuoden säästöjen päälle ovat kuitenkin kovat. Oppilaat torjutaan kouluvä…
Lukutaidon lasku pysäytettävä – mutta se vaatisi resursseja
Vantaan tulisi ottaa osaamistason nosto yhdeksi tärkeäksi teemaksi. Laadukkaaseen opetukseen panostaminen ei ole kuluerä, vaan merkittävä investointi, kaksi kuntapäättäjää kirjoittaa.(Kirjoitus julkaistu Vantaan sanomissa:)Talous, koulutustason lasku j…
Vihreillä Uudellamaalla yli 100 ehdokasta
Vihreät nimesi 15.10. uusia aluevaaliehdokkaita Uudellamaalla. Uudenmaan Vihreät nimesi 33 uutta ehdokasta tammikuun aluevaaleihin. Valittuja on nyt yhteensä 104, joista 100 on julkisia. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Vihreät nimesi 10 uutta ehdokasta, joista...Vantaan Vihreiden Olga Gilbert HUS:n hallitukseen
HUS:n valtuusto on valinnut 14.10.2021 kokouksessaan toimikaudekseen uuden HUS:n hallituksen. Vantaan Vihreiltä HUS:n hallituksessa aloittaa lääkäri Olga Gilbert. Gilbert työskentelee Vantaan kaupungilla terveyskeskuslääkärinä ja on Vantaan lääkäreiden luottamusmies....Vantaan Vihreät: Taistelu kotihoidontuen Vantaa-lisästä jatkuu talousarvioneuvotteluiden yhteydessä!
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnalle esitettiin 11.10.2021 kokouksessa, että kotihoidontuen kuntalisästä luovuttaisiin kokonaan 1.1.2022 alkaen. Tällä hetkellä lasten kotihoidon tuen kuntalisää maksetaan vanhempainrahakauden päättymisestä seuraavan kuukauden alusta...Kotihoidon kuntalisää alle 1,5 vuotiailta ei saa lakkauttaa
Lasten kotihoidon kuntalisää ehdotetaan lakkautettavaksi ensivuonna. Päiväkodit ovat täynnä, ja voimakas lisäpaikkojen rakentaminen on kallista ja haastavaa em. aikataululla. Saatavat säästöt eivät huomioi kokonaisuutta. Kotihoidontuen Vantaa-lisä on n…
Vantaa tarvitsee 1300 lukiopaikkaa lisää 2026 mennessä
Tämä on kyllä häpeä. Vantaalla on lukiopaikkoja vain 52%:lle ikäluokasta, vaikka 60%:lle pitäisi olla, kuten kaikissa itseään kunnioittavissa kaupungeissa on. Jotta pääsisimme tuohon 60 %:iin, meidän pitää taikoa 1300 lukiopaikkaa lisää vuoteen 2026 me…